Ajatuksia ja mietteitä talteen

 Tähän mennessä uusien paneelien tuotto on ylittänyt sen, mitä edellisellä kokoonpanolla saatiin vuodessa. Osittain yllättävää osittain ei, sillä paneeliteho on noin kolminkertainen. Mutta nyt on menty vasta neljä ensimmäistä kuukautta ja neljä seuraavaa pitäisi antaa huomattavasti enemmän energiaa. No, ei minulla taida olla kokonaisen vuoden tilannetta tallessa miltään vuodelta ja erilaisia virityksiä on rakenneltu pitkin matkaa. Ja nyt on eri laitteisto keräämässä dataa talteen kuin edellisillä vuosilla. Vaikkakin samoista lähteistä sitä kerätäänkin samoin parametrein.

 Suunniteltu 60A (PV Voc 480Vdc) aurinkolaturi saapui perjantaina 2.5. matkahuollon pisteeseen ja noudin sen samoin tein. Vaikuttaa kohtuulliselta laitteelta, saa nyt nähdä sitten millainen tuo olisi käytännössä. Paikoilleen en sitä saa vielä toviin. Pitää toisen puolen lape tarkastaa, mahdollisesti kunnostaa, pestä ja maalata ennen kuin alan sinne telineitä ruuvailemaan, joita ei ole vielä edes tilattu... 

 Tilasin hetken mielijohteesta myös 140A (PV Voc 500Vdc) laturin. Tuohon voisi autokatoksen päältä vetää vielä kohtalaisen maltillisella kaapeloinnilla halutessa vaikka 7kWp lisätehoa... No, ei välttämättä toteudu, sillä jo nyt en usko, että tulen saamaan hyödynnettyä kaikkea mitä tarjolla on. Toki hämärämpään aikaa pärjää aina vaan paremmin, mitä enemmän kerääjiä on. Toisaalta tuo autokatoksen lape on kohtalaisen vähän aikaa päivästä suorassa auringon paisteessa. Ellei sitten vähän harvenna puustoa.

 Kasvattamalla akkukapasiteettia tietenkin alkaisi saamaan kaiken tuotannon helpommin talteen. Toki talven 4MWh olisi ns. ihanteellinen, mutta ei rahallisesti vielä kannattava, toki kuitenkin mahdollinen ja voisi jopa hankkiakin, jos "eurojaskassa" voittaisi pääpotin yksin...

 Tällaisessa sähkölämmitteisessä kaksikerroksisessa omakotitalossa suurimman sähkösyöpön virkaa toimittaa tietenkin lämmitys ja vedenlämmitys. Näin kevät ja kesäaikaan vedenlämmitys hoituu kohtalaisen näppärästi aurinkosähköllä. Nyt olen jo kovin varma siitä, että tuo aikoinaan hankkimamme ILP on erittäin kilpailukykyinen lämmittäjä, ainakin näin keväällä. Sillä saa pidettyä kämpän (yläkerran) 22°C lämmössä murto-osalla siitä, mitä kuluu lattialämmitykseen ja pattereihin. Kolme patteria á 800W, Keittiön lattialämpö 1800W, WC lattia 300W ja portaat 800W. Toki noidenkin termostaatit pätkii, mutta kun vertaa  siihen, että ILP pitää koko yläkerran halutussa lämmössä n.600W - 1000W teholla joka myöskin pätkii sekä säätyy sen mukaan mikä tarve on. Tämän päivän kulutus, ILP:n ollessa päällä nyt useita vuorokausia, tähän mennessä näkyy alla:


Tuossa alla siis näkyy katkoviivalla estimoitu aurinkotuotto sijainnin perusteella, oranssit pylväät kuvaavat toteutumaa. Järjestelmä on bootannut jostain syystä ja siksi on näköjään ostettu 0,03kWh myös energiaa. Mutta se, mitä halusin tällä tuoda näkyviin, on se että vaikka koko yläkertaa on lämmitetty koko ajan ja kaikki muukin kulutus on mukana, mukaan lukien aamutoimien veden käyttö, veden keittäminen jne, tunnin kulutuksen huipputeho on pysynyt alle kW:n. Näin ei tapahdu jos käytetään edellä mainittuja perinteisempiä lämmittimiä. Toki, kun nyt laitan LVV:n vastuksia päälle siten, että akku latautuu edelleen, kulutuksen huipputeho kasvaa. Mutta juuri siten pääsen käyttämään kaiken aurinkoenergian hyödyksi. Akun vastaanotto alkaa hiipumaan jossain 60 - 70% tienoilla ja silloin viimeistään pitää olla jotain mihin energiaa syöttää. LVV, autot, pesukoneet jne.

Edit 17:40

 ILP näyttäisi kuluttavan suunnilleen 50 - 80W kun vain kierrättää ilmaa. Sillä pohjakulutus on suunnilleen 170 - 200W luokkaa silloin kun ILP ei ole päällä ja n. 230 - 250W silloin kun se on päällä. Tuo 600W - 1000W on silloin lisänä kun lämmitystä tarvitaan.

Yllä näkyy tilanne jossa ILP lämmittää L3 kulutuksen puolella. Tuosta myös näkyy, että invertteri järjestelmä kuluttaa itse suunnilleen 220W tässä kohtaa.
Tässä taas ILP vain kierrättää. L2 mukana joko jääkaappi tai pakastin. L1 puolen paneelit alkavat näin 18 pintaan jäädä varjoon.
Yllä jääkaappi tai pakastin on valmis ja kierrätys ILP:llä jatkuu. Päivän huipputeho on mukavat 8267W, joka on mielestäni aika hyvin 7380Wp paneelistolta.

edit 5.5. 10:00
 Yksi ajatus jäi kirjaamatta ylös.
Muistan kun ILP:tä hankin ja kuuntelin muiden käyttökokemuksia. Monet sanoivat, että ILP on vain lisännyt energian kulutusta. Toki varmaan näin voi olla, jos ILP on lisänä eikä korvaa mitään. Eli jos kaikki lämmityslaitteet ovat edelleen päällä ja pitävät käytännössä lämmön jo asetetussa, ILP:n sisäyksikön pyörittäminen kuluttaa "vain" lisää sähköä. Mutta ainakin näin keväällä ei tarvitse pitää muita lämmittimiä päällä ja talo pysyy lämpimänä huomattavasti pienemmällä sähkön kulutuksella kuin jos käyttäisin muita lämmittimiä, ilman ILP:tä. Joten korvaamalla muut lämmitykset ILP:llä, ainkin meillä säästyy energiaa. Kesemmällä sitten vaihtuu ILP:n toiminta jäähdytykseen, missä ominaisuudessa sitä olenkin tähän asti pääasiallisesti käyttänyt. Silloin ongelmaa ei tule, sillä jäähdytystä tarvitaan pääsääntöisesti silloin kun aurinkoenergiaa on runsaasti tarjolla. =)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pikku hiljaa, homma etenee.

Harmaa päivä, saantoa kuitenkin on

Vuosi vaihtui, mietteitä